Se meni inttiin; Part 1 - Sailing

Tere!

Kirjottelen täältä Itämeren toiselta puolelta.

Tällä kertaa Virosta, Dirhamista. Nyt kerron kuitenkin

vaan pikaset kuulumiset, koska istun sataman ravintolassa,

ja sulkemisaika on kohta... Matkasta on tulossa

aika samantyyppinen kun viime vuoden purjehdusreissusta,

kun ollaan samassa maassa.

Meijän vene, s/y MayAn

Tunnetasolla tää reissu on mulle tosi erilainen,

koska oon nyt virallisesti inttileski. Ja niinkun

kaikki tässä tilanteessa olevat sanoo, termi

inttileski on ihan kamala... Se nyt on

kuitenkin ainoo termi, millä samantyyppisiä

ihmisiä löytää helposti netistä.

Tiiän, että moni on jo ihan täynnä
tätä inttileskeyshössötystä, ennen kun se on
alkanukkaa. En siis tee joka päivä
mitään itkupostauksia siitä kuinka kuolen

ikävään. Aattelin aina välillä tällä

"Se meni inttiin" -otsikolla kirjotella fiiliksiäni

ja kertoo siitä ajasta, kun Jesse on armeijassa.

Mun mielestä mielenkiintonen inttilesken

päiväkirja löytyy Alajärveläisen Julian

Fifty Ways -blogista,

jonka ansiosta aloinkin miettiä, että ehkä

ihmisiä sittenkin kiinnostaisi lukee aiheesta.

Meijän ikäsille tää on kuitenkin monelle

ajankohtainen asia.

Viime maanantaina 6.7.2015

alokas Pihkanen siis astu armeijan leiviin

Niinisaloon ja pääty 1. patteriin.

Olin reipas, enkä oo itkeny yhtään niin paljon,

kun odotin. Kai sen tajuaa, että tää on pitemmän

päälle aika pysyvä tilanne ja sitä on turhaa itkee.

Ikävä on silti kova koko ajan ja eka päivä
oli ihan tuskaa.

Seuraavana päivänä me lähdettiin purjehtimaan

perheen kanssa ja pyörittiin Turun saaristossa
perjantaihin asti.

Käytiin Helsingholmassa, Taalintehtaalla

ja päädyttiin Kemiönsaareen meidän

tuttujen mökille, koska veneen moottori alko

temppuilemaan. Näiden tuttujen mökki

on suoraan sisustuslehdestä, sanonnan

kirjaimellisessa merkityksessä. Niillä on iso

nurmipiha, uima-allas, ulkoporeamme ja oma

pieni "satama".

Kun ensimmäisen patterin vierailupäivä

varmistu, lähdin perjantaiaamuna

bussilla ensin Kemiöstä Turkuun ja

parin tunnin odottelun jälkeen Turusta

Tampereelle. Koin pientä eksistentialistista

kriisiä, kun istuin yksin syömässä salaattia

Hansassa, tuntu ihan himo tyhmältä :D

Tampereelta lähdin Jessen porukoiden

kyydissä Niinisaloon, jossa mun innokas

inttijätkä odotteli meitä. Olin niin tyytyväinen,

että se olikin innostunu armeijatouhuista,

eikä vielä kyllästyny. Nykyään kun jopa

yks viidesosa armeijan alottaneista

keskeyttää parin ekan viikon aikana...

Yllätys yllätys, jätkä näytti hyvältä

inttivaatteissa ja sotkun munkkikahvien 

(munkki maksaa vaan 50snt!!!)

ja alueen kiertelyjen jälkeen lähdin

kylläkin tippa linssissä, mutta onnellisena

takasin kotiin. Ehkä tää aika ei tuukkaan

oleen niin kauheeta, jos pääsen joka viikko

Jessee vähintään sotkuun moikkaamaan.
Ikävä kyllä iski heti lähdettyä. Seuraavaan
näkemiseen kun on ainakin kaks viikkoo.

Se on niin komee siili päässä *_*

Vierailun jälkeen pääsin kotiin yöks nukkumaan

Eeva mun seurana. Laitettiin yhessä kanapastaa

ja juteltiin elämästä pitkään yöhön. Oli helpottavaa,

että oli kaveri vieressä, etten kuollu kotona

yksinäisyyteen.

Seuraavana päivänä eli eilen tulinkin sitten

junalla Turun ja Karjaan kautta Hankoon,

josta me ylitettiin tänään veneellä Dirhamiin,

Viroon. Vielä ei oo ainakaan sää suosinu,

mutta tää auringonpalvoja pysyy

optimistisena.

Kun nettiä on vaa satamassa, on yhteydenpito

täältä minnekään vähän hankalampaa.

Kirjeitä armeijaan on kuitenkin täältä suunnitelmissa

lähettää, kirje kun kantaa mukanaan niin paljon

enemmän vaivannäköö ja tunteita, kun tekstiviestit.

Yritän kuitenkin pitää blogista nyt hyvin huolta

täällä ja tulevana arkena. Nyt mulla on aikaa,

kun se meni inttiin.

"You're never too far away,

because I know we are

close in our hearts."

Kesäloman jatkoja kaikille!

xoxo Kerttu